Artistit: Morimus + Mémoire Profonde + AKVAARIO
31 heinäkuun @ 7:00 pm – 10:00 pm
€5
Morimus:
Morimuson porvoolainen kuusihenkinen bändi, joka yhdistää alternative rockin
säröisyyden folkmusiikin intiimiin rehellisyyteen. Morimusta levittää All That Plazz, ja bändin musiikki on saanut soittoa esimerkiksi YleX:llä ja Radio Helsingissä.

Mémoire Profonde:
”Mémoire Profonde on Jyväskyläläisen Konsta Kaskismaan dreampop sooloprojekti. YleX:llä ja Radio Helsingillä soineen artistin musiikkiin voi sekä tanssia että antautua ajelehtimaan omissa ajatuksissaan. Tyylillisiä vaikuttajia ovat 2010-luvun indiebändit kuten French Films, The xx, Beach Fossils ja The Drums.”

Akvaario:
Helsingistä nouseva bedroom pop-rockia soittava AKVAARIO sai nykyisen muotonsa viime kesänä, kun sooloprojusta tuli Taiteiden yön merkeissä duo. Tällä kokoonpanolla yhtyeelle syntyi sille ominainen melankolinen, akustisia ja elektronisia elementtejä yhdistävä soundi.
AKVAARIOn sanoitukset ovat tulkinnanvaraisia metaforia elämästä, kuolemasta ja usvaisista ajatuksista. Se on kaikkea merenpohjan ja korkeuden tunteen väliltä.

Liput 5€ / pay what you can Menokoneesta tai ovelta